Press "Enter" to skip to content

Kategoria: FMDX

27.5. pientä keliä pitkin päivää

  • Turussa ja Mynämäellä OIRTilla venäläisiä ja ukrainalaisia JJJ:n ja THT:n toimesta. Krasnodar-Rostov-Donetsk ym
  • Helsingissä ja Pohjanmaalla (JTK, JJS) samoin Saratov, Penza, Volgograd, Donetsk -suuntaa
  • Pohjois-Karjalassa aamu alkoi Iranilla ja Irakilla. Mm. Dengi Islam, Sumer FM, Radio Dijla, Radio Javan ja Radio Nawa näkyvät logatun. Turkkikin kävi luurissa. Puolen päivän molemmin puolin Balkania, seassa Italiaa. (MSO, JJK, JUS)
  • Keski-Suomessa noin 10 minuutin keli 0940-0950 UTC, minkä aikana PEH kuuli Radio Marian (Italy) ja VFM Vinkovcin. Samaa serbihuttua Uuraisilla, 89.5:lla todennäköisesti Brckon Radio HIT, vain jinglen loppu ”HIT” tarttui korvaan taajuudelle tullessa/JMN. Jyväskylän osuudeksi voin kertoa aamun ja päivän osalta ryytymistä töissä ja kartan tuijottelua. Iltasella köhisi saksaa muutamalla alataajuudella/JJH Pikaisesti logia kuikuillessa iltatöhinöillä myös PEH:llä Jämsässä kuulunut saksaa ja sveitsiläinen  R Zürisee.
  • Porissa ei kuulunut erikoisia ja aika monet olivat tänään töissä.
  • Kannuksessa ja Kurikassa illalla tsekkejä monella taajuudella
  • Suonenjoella, Joensuussa ja Jyvässeudulla iltakeleillä Baden-Württembergin, Baijerin ja Alppien asemia, mm. Euroherz 88.0, Ö3 Hitradio 89.6, MDR Figaro 88.4, DLR Kultur 89.3, Bayern3 99.5, SWR 1 BW 89.2 ja mahdollisesti Radio Brocken.
  • Etelärannikolla Ranskaa, Sveitsiä ja Saksaa, Lohjalla esimerkiksi France Culture, HR3 ja sveitsiläinen ennenkuulematon GRRIF. Helsingissä esimerkiksi Rire et Chansons 96.4. Lahden tiellä ajeleva VJR kuunteli ranskaa ja saksaa alabandilla.
  • Joensuussa SNI kuuli ensimmäisen ES-asemansa, pätkä saksaa taajuudella 92 MHz [youtube]http://www.youtube.com/watch?v=bakrfog1kMc[/youtube]

 

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
Leave a Comment

Pulttibois – Paikallisradio

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=qlVWyuL7b3E[/youtube]

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
Leave a Comment

Alkukauden kelikooste

 

29.4. kauden virallinen avaus (kts. aiempi blogaus)

30.4. Tohmajärvellä avattiin kausi puolalaisilla. Myös RAI, Slovakia ja Radio Wien.

2.5. Kauden avaus Lohjalla (BBC), P-Karjalassa ja Pohjanmaalla UKR-MDA-ROU

3.5. Ukrainaa OIRT:lla Helsingissä

4.-6.5. Meteoreja

10.5. Lohjalla Bulgaria, Helsingissä Mustan Meren rannikkoasemia MUF 101.8

11.5. Uudellamaalla ja Mynämäellä turkkilaisia. Uuraisilla ja Tohmajärvellä BUL.

13.5. Pohjois-Karjalassa Romaniaa ja Bulgariaa ja kauden 1. kreikkalainen

17.5. UKR Jämsässä ja Mynämäelle UKR/Krasnodar OIRT. Pohjois-Karjalaan ROU ja turkkilaisia. Helsingissä Radio Bari.

18.5. Helsinkiin Vesti FM Azov

20.5. Tunnin Islanti-keli Pohjanmaalla

23.5. 6m kusoja Ukrainaan ja Bulgariaan pitkin päivää. Helsingissä illan saalis pätkä bashkiria 67.04:lla ja telkkarilla offsettien perusteella Ufa ja Izhevsk/JTK.  Mynämäellä pitkään ja vahvasti 56.250 TV ääni Venäjäksi/JJJ.

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
5 Comments

Kausi 2012 avattu!

 

Aivan kuin karhut talviuniltaan herää myös Madame Essi ja FMDX.tk! Lainauksena Facebook-ryhmästämme JTK:n sanoin: ”Essi avasi pelin eilen (29.4) pienellä italotöhäyksellä, joukossa myös vähän Baijeria ja Ranskaa. Parhaat/pisimmät kelit oli Turussa, mutta Pohjanmaallakin kuultiin jotain. Huhtikuun kelejä on aikaisemmin havaittu mm 1986 ja 1990, joina vuosina kesä oli katastrofi.. 2009 oli myös varhaiset italokelit, ja useimmat muistaakin sen kesän surkeuden. Toivottavasti ei tänä vuonna näin”…

 

[youtube]http://youtu.be/dKViQVTYRoE[/youtube]

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
Leave a Comment

FM-Kausi 2011

FMDX.tk on etuoikeutettu saadessaan julkaista Jukka Kotovirran jo perinteiseksi muodostuneen FM-kausikatsauksen. Kiitämme Jukkaa lämpimästi artikkelista ja julkaisuluvasta blogissamme. Kausikatasuksen pääset lukemaan täältä!

 

Artikkelin myötä onkin jo aika suunnata ensimmäiset katseet tulevaan kesään ja toivottavasti yhteen kaikkien aikojen parhaimmista FM-kesistä 😉

 

Kesän 2011 fiiliksiä ja tuokiokuvia pääsee lueskelemaan mm. avainsanojen: Kesä 2011 ja Kausi 2011 kautta.

 

Kiinnostuitko FM-DX-Kuuntelusta? Lisää infoa voit kysyä vasemalla näkyvän palautelomakkeen kautta tai sähköpostitse osoitteista: jjh@fmdx.online tai jmn@fmdx.online.

 

 

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
3 Comments

Petition for Radio Bulgaria International – Adressi

Dear listeners and friends of shortwave and Radio Bulgaria, With a huge regret I’d like to inform you very bad news.
After more than 75 years in the world broadcasting from January 31, 2012 at 2200UT Radio Bulgaria cease broadcasting on shortwave and medium wave.

The shortwave transmitters in Kostinbrod & Padarsko will be destroyed in the next few months.

Radio Bulgaria is not necessary now to its shortwave and medium waves listeners.
THE REASON

No money for broadcasting on shortwave and medium waves. And who listens to short waves today?
We have internet. Maintaining the shortwave transmitters was ”Mission Impossible”! Hope dies last.

As a frequency manager in the last 19 years my main task was to provide best quality signal of Radio Bulgaria in worldwide coverage.
There will be no shortwave, there will be no frequency manager. For all people who work in Radio Bulgaria that bad news is shock and horror. Beginning of the end. But we expect your moral support.
WHAT CAN YOU DO?

Sign the petition
Contact BNR

http://www.saveradiobulgaria.com/

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
Leave a Comment

FMDX.tk – Raporttimallit

Kuten tarkkaavaisimmat sivuston seuraajat ovat saattaneet huomata on FMDX.tk-sivuston foorumille kasattu pikkuhiljaa pienoista kirjastoa QSL-kerjuun helpottamiseksi. Olemme JMN kanssa kalastelleet vapaaehtoisia natiiveja kääntäjiä kääntämään laatimamme peruspohja mahdollisimman monelle kielelle. Raportoinnin saralla olen kerran jos toisenkin törmännyt ongelmaan, ettei asema ymmärrä tippaakaan englantia tai jos englantia ymmärretään harrasteen syvintä olemusta ei sisäistetä englannikielisestä sepustuksesta.

Poikkeuksetta kullakin mallillamme on saatu kuittauksia raportteihin, joten näin ollen mallit on toimiviksi havaittu ja auttavat kummasti haalimaan vastauksia asemilta, joilta muuten vastauksien saaminen saattaa olla kiven alla. Sivustomme yksi perimmäisistä tarkoituksista on jakaa vapaasti tietoa kaikille harrastajille. Olisihan nämäkin vaivalla ja muutamissa jopa omalla rahalla hankitut pohjat voinut jättää omiksi työkaluiksemme, mutta mielestämme näiden jakelu ei ole mitenkään meidän QSL-virrastamme pois, joten kaikki mallimme on laitettu vapaasti jaettavaksi ja kaiken DX-kansan käyttöön.

Raporttimallit: http://bbs.fmdx.online/index.php?board=11.0
Koostamamme hyödyllinen linkkilista: http://www.fmdx.online/?page_id=570

Haluatko osallistua vapaan DX-tietouden talkoisiin? Avusta foorumiamme mm. V/S-tiedoilla, raporttipohjilla tai muilla kirjoituksilla.

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
1 Comment

Italiaa ja Balkania 13.7.

Tiukassa ovat ES-avaukset olleet. Kyröskosken reissun jälkeen mainittavia päiviä ovat eilinen ja 6.7.

Eilisellä avauksella pyörittiin ensin Italiassa, 88.4 puski urheilua nostellen harvakseltaan puoli tuntia. Kyseessä varmaankin Sportiva, Prato. 88.8:lla Deejay tarjoili kesän kelihittiä Alexandra Stanin Mr. Saxobeatia. Radio Due 89.5:llä idaten ja 91.7:llä vain sms-numeron verran ja haastatellen faxin keksijää. Sekin maailman mullistanut idea syntyi siis Italiassa. 91.7 tarjosi myös minulle uutta Radio Companya ja ilmeisesti Birikinaa. IDistä kuului tosin vain Radio Bi… Sitten leikattiinkin signaalia sapelilla. RTL102.5 miehitti taajuutta 92.2. Kun keli pomppasi Balkanille, ko. taajuudella nosti Bariin listattu Radio Jukebox. Barin ensiesiintyminen takametsiin 2450 km. Varmaan tropo jatkoi skippiä Kroatiasta Adrianmeren yli Bariin!!

Balkanilta tallentui vielä käsittämättömiä idejä pari kappaletta, jotka vaativat perusteellista tutkimustyötä. Vastaavia tuli 6.7. jolloin keli roiski pitkin Eurooppaa tarjoten itselleni 10 uutta asemaa. Esimerkkinä haasteellisista kuulutuksista mainittakoon 104.2:n selkeähkö Glas Evropa, joka ei sovi oikein mihinkään. Pienestä asemasta on silti kyse, sillä spiikkeri mainosti paikallista taksia huikkaillen rennosti biisin päälle.

Heikosta kelistä huolimatta keli asettui tuolloin tunniksi Romaniaan. Esimerkiksi Radio Reintregirea 89.6 jaksoi kuulua 1820-1950 UTC tarjoten jo tunnin kuuntelun jälkeen audio ID:n. Ne taitavat olla tiukassa tältä asemalta! Romaniasta ei muuta uutta löytynytkään, sen sijaan mm. Slovakiasta Kiss 95.9 ja Bosniasta Skala 96.8 pidensivät kuultujen asemien listaa.

Päivän ohraisimman tempun teki Delta Radio 104.6 mainostaen Rovigolaista periferiaostoskeskusta. Aluksi homma vaikutti olevan piece of cake. ID oli muotoa ”a Delta Radio sono le ore 18 e 03 minuti”. Näin ei vain saisi IData. Rovigoon on nimittäin listattu sekä Radio Centro Delta, että Delta Radio Hit tuolle ko. taajuudelle. Asemien välimatka on vain 30 km! Eikä periferiamainos auta yhtään sen enempää jäljille! DX-kuuntelu osaa olla välillä, sanoisinko lempeästi haastava laji!

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
Leave a Comment

Mökkeilemässä Tecsun taskussa by Hanna Aho

 

Sunnuntai-iltana Alfa Romeon nokka kääntyi kohti Pirkanmaata ja Kyröskoskea, kun lähdimme vastoin alkuperäisiä suunnitelmia viettämään lyhyttä lomaa mökille Viljakkalaan Kyrösjärven rantaan. Autossa olin suunnitellut esitteleväni JMN:lle mökkirantaa, veneitä, Hämeenkyrön kumpuilevia maisemia ja sen sellaista, mutta olisihan se pitänyt arvata, että suuri rooli oli myös pikkuruisella Tecsunilla. Yllättävää kyllä, olen ihastunut aika paljonkin tuohon pikku koneeseen, ja sen kanssa on kivaa näprätä!

Maanantaiaamuna aamupalan ohessa JMN pisti Tecsunin ääneen (tyypillistäkö?) ja huomaamattani päädyin raportoimaan Deutsche Wellen lähetystä (?!!!). Vuoden saksan kielen harjoittelulla en paljoakaan ymmärtänyt, mutta JMN:n sitkeällä avustuksella sain raapustettua puolen tunnin raportin.

Myöhemmin Tecsun viihdytti taas kesäpäiväämme tällä kertaa terassilla. Asemaksi osui La Radio Romania, eikä tämä kielivalinta hirveästi helpottanut oloani – en saanut mistään selvää ennen italialaista kappaletta Sarà perché ti amo. JMN toimi harrastukseensa kiihkoutuneena kirjurina, ja minä yritin ottaa selvää kaikenmaailman lyhennyksistä ja koodeista – saati sitten SINPO’sta.

Illemmalla rohkaistuin pyörittämään Tecsunin taajuusnuppia ja löysin joitakin hassuja asemia lyhyt- ja keskiaalloilla mm. Lähi-idästä.

Tiistaina Hämeenkyrön maisemakierrokset muuttuivat Tecsunilla pelaamiseksi, kun Es-kelit osuivat kohdalle.  Paneutunut harrastaja JMN joutui tyytymään pikku Tecsuniin, vaikka sekin teki kyllä parhaansa soittaen brittejä, saksalaisia yms…

Ultralight DX Log day by day //JMN

26.6.2011

9400 2000 BUL: Radio Bulgaria, Plovdiv-tx in Spanish

27.6.2011

13780 0843 G: Deutsche Welle, Woofferton-tx.  German show.
15585 day E: Radio Exterior de España, Noblejas-tx.
13720 day E: Radio Exterior de España, Noblejas-tx. ID as RTVE.
12035 day E: Radio Exterior de España, Noblejas-tx.
15195 1330 ROU: Radio Romania International, Galbeni-tx.  Relaying RR Actualitati.
13730 1529 D: Radio Dabanga, Wertachtal –tx. In Arabic.
15110 1620 D: Radio Farda, Biblis-tx. Persian.
15235 1630 AFS: Channel Africa, Meyerton-tx. “Vous ecoutez Channel Africa” in French.
92.7 1915 FIN: Radio Heineken, Tampere-tx. Ehkä viikonlopun hupaisin asemahavainto. Ei kuulutusta, mutta autoradion näyttöön teksti HEINEKEN. Kuultu Mahnalassa.

28.6.2011

88.5 0830 S: SR P1, Vännäs-tx.
88.8 0835 G: BBC2 //89.7//89.3//89.1
89.9 0855 G: BBC2 ”from 88 to 91”
90.1 0859 G: BBC2 ID ja “from 88 to 91”
89.6 0902 AUT: Radio Eins, Graz. “Das Steiermark Wetter”, die Verkehrmeldungen und das Stations-Jingle.
89.7 0915 G: BBC2 jingled.
93.2 0918 AUT: Radio Steiermark.
89.7 0929 CZE: CRo1 “Radiozurnalu” and domains with cz
89.2 0930 AUT: Hit-Radio Ö3. “Es ist 11 und 30, Ö3 Verkehr”
87.9 0933 CZE: Radio Region. “….na Regionu.”
88.8 0944 AUT: Hit-Radio Ö3. “Das ist die Ö3 Vormittagsshow”
88.1 0951 G: BBC2 “on 88 to 91 FM”
88.6 0952 G: BBC2 jingled
88.5 0959 G: BBC2. Also 89.5 went over semilocal Radio 957, Sastamala-tx!

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
1 Comment

Utö9 started 10.6.2011 (10.6 – 19.6.2011)


 
More info: http://uto-fmdx.blogspot.com/
 

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
Leave a Comment